Minkälainen on Hämeenlinna kokous- ja tapahtumakaupunkina?

Hämeenlinna on kiinnostava. Hämeenlinna on monipuolinen. Hämeenlinna on omaleimainen. Hämeenlinna on mutkaton. Hämeenlinna tunnetaan monipuolisista palveluistaan, tiloistaan ja puitteistaan, ja se toimii ylpeästi omilla vahvuuksillaan. Olemme rohkeasti pieni, aito, kestävästi kehittyvä ja kotoisa. Meille vieraat ovat aina tervetulleita ja haluamme, että tämä tunne välittyy myös vieraillemme.

Tällainen on Hämeenlinna kokous- ja tapahtumakaupunkina, ja paljon muuta!

Neljä hyvää syytä tulla kokoustamaan Hämeenlinnaan

Hämeenlinna on palveleva
Haluamme tarjota tapahtumanjärjestämisen helppoutta ja sujuvuutta, sekä asiakkaiden tarpeisiin kohdennettuja kokonaisratkaisuja. Monipuolisten tilojen ja palvelujen lisäksi se tarkoittaa luovuutta, rohkeutta, asiakaslähtöisyyttä, palveluhenkisyyttä ja ketteryyttä. Haluamme, että tilaisuutenne onnistuu ja viihdytte Hämeenlinnassa. Sloganimme onkin #helpostilähestyttävä ja se kertoo sijainnin lisäksi toki siitä, mitä haluamme toimijoina olla. Helposti lähestyttäviä!

Hämeenlinna on sijainniltaan ylivoimainen
Mikä muu kaupunki voisi rehellisesti sanoa olevansa Suomen väestöllinen keskipiste? Me voimme, ja se on täysin totta. Kahden tunnin säteellä yli 4 miljoonasta ihmisestä! Vain tunti Helsingistä, Tampereelta ja Lahdesta, eikä Turustakaan matkaa kerry paljon sen enempää. Hämeenlinnan rautatieasema on yksi pääradan merkittävimmistä asemista ja meillä pääsee sujuvasti myös julkisilla. Entä lentäen? Kaksi lentokenttää tunnin sisällä – se mahdollistaa siirtymiset vaivattomasti myös vähän kauempaa. Eikä meillä ole ruuhkia, se on todella mukavaa!

Hämeenlinna sijaitsee keskellä isoja kaupunkeja, helposti lähestyttävä.

Hämeenlinnassa ollaan ylpeästi vähän hitaita
Täällä ei ole kiire mihinkään, hengitys tasoittuu ja syke laskee, kun saavut Hämeenlinnaan. Uskomme, että silloin on myös tilaa luovuudelle ja ideoinnille. Meillä on runsaasti aitoja tarinoita, kulttuuria ja historiaa, mistä ammentaa sisältöä tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Hitaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meillä ei tapahtuisi. Hämeenlinna on täynnä mitä mielenkiintoisempia kokous- ja tapahtumapaikkoja, sekä sisältöjä teidän omille tilaisuuksillenne, mutta myös valmiita tapahtumia, joihin voitte ryhmänne kanssa osallistua. Ja mikä parasta, aika moni asia sijaitsee lähellä toisiaan, lyhyiden välimatkojen päässä, joten voitte nauttia monesta eri tunnelmasta saman kokouksen aikana. Ja siirtyä paikasta toiseen, vaikka rauhallisesti kävellen!

Nuotiolla

Hämeenlinna on monipuolinen ja vieraanvarainen
Meillä on tiloja niin isoille tapahtumille kuin pienille kokouksille ja palavereille. Kokous- ja tapahtumapaikkoja löytyy niin maaseudulta, kuin kaupungin keskustasta. Haluatteko istua kokouksen lomassa laavulla tulen loimutessa vai nauttia kaupungin valoista ja äänistä? Tämä kaikki on mahdollista meillä Hämeenlinnassa. Hämeenlinna tunnetaan omaleimaisista pitäjä- ja kaupunkikohteistaan, joissa teidän halutaan aidosti viihtyvän. Vieraanvarainen Hämeenlinna!

Me hämeenlinnalaiset toimijat ja yrittäjät haluamme olla mukana luomassa unohtumattomia asiakaskokemuksia Hämeenlinnassa, tunnetta, että tänne halutaan tulla vielä uudestaan ja vaikka pideämmäksikin aikaa!

Tervetuloa viihtymään Hämeenlinnaan!

Kirjoittaja on Karita Toivanen Hämeenlinnan sisäänheittäjä, joka iloitsee Hämeenlinnan loistavista kokous- ja tapahtumamahdollisuuksista, ja haluaa olla auttamassa teitä sopivan kohteen ja palvelujen löytämisessä Hämeenlinnasta.

Kuva: Hämeenlinnan sisäänheittäjä Karita Toivanen toivottaa teidät tervetulleeksi Hämeenlinnaan!